Into the woods
It’s been years since the last time I had an accident with the bicycle. On Friday 22th of February I went to Linnaistensuo nature reserve in Lahti to look for Three-toed Woodpeckers. The tarmac road was nice and dry but somehow I paid no attention to the road in the shadows. Suddenly the road was coated with ice and I immediately crashed to the ground at 25 km/h. I hurt my knee but it’s ok by now. The roads are pure ice right now.
Friday was a sunny day and no wind at all, but it was rather cold. I did not find any woodpeckers, so I just enjoyed the sun and the silence. The car park was under snow and ice. There were no cars and no other people – just like in the old days. Nowaydays all these little oases seem to be packed by sightseers taking selfies to Instagram. Well, maybe it’s a good thing though.
On Saturaday I birded in my patch but I found nothing new. On Sunday I went to Renkomäki hill – the highest spot in my hoods to watch bird migration. Well, there were no migratory birds in the sky although the sun was shining and wind was from SW. Yes, It’s still too early. This could be the right time to see Golden Eagle and Snow Buntings though.
Joissakin sähköpyörissä on talutusavustus joka helpottaa pyörän taluttamista raskaan painon kanssa tai lumessa. Kun nousu on oikein jyrkkä ei voi välttyä hikoilulta.
Siitä on jo vuosia kun viimeksi kaaduin pyörällä. Muistaakseni vuonna 2013 kaaduin jätekeskuksella kun aura-auto oli lanannut lumen valkoiseksi peiliksi. Perjantaina 22.2. lähdin Lahden Linnaistensuon metsään etsimään pohjantikkoja. Asfaltti oli kuivaa ja jostain syystä en kiinnittänyt tarpeeksi huomiota metsän heittämään varjoon ja jääkenttään edessäni. Olin hetkessä nenälläni ja iskin polven maahan. Vältyin kuitenkin suuremmilta haavereilta. Tällä hetkellä tiet ovat taas peilijäässä.
Perjantai oli aurinkoinen ja tyyni, mutta aika kylmä päivä. En löytänyt tikkoja joten nautin vain olosta aurinkoisen metsän reunalla. Linnaistensuon metsä on ollut yksi suosikkikohteistani siitä asti kun muutin Lahteen vuonna 2001. Silloin en omistanut autoa, joten Linnaistensuo oli siedettävän pyörämatkan päässä talvisinkin. Suolla ei silloin käynyt talvisin juuri muita kuin muutama hassu lintuharrastaja, mutta nykyään vähän joka paikassa törmää retkeilijöihin, joiden kuvia voi sitten katsella Instagramista. Onhan se tietysti hyvä asia, että nykyään vietetään aikaa luonnossa ja luontoarvot saavat huomiota. Itäpuolen parkkipaikalle ei ole ollut asiaa autolla tänä vuonna, joten sain viettää perjantai-iltapäivän omissa oloissani.
Launataina retkeilin kodin lähettyvillä. Pelloilla oli vielä mukava kestohanki ja kulkeminen lakeuksilla varsin mukavaa. Sunnuntaina staijasin Renkomäen huipulla mukavassa tuulen suojassa kaksi tuntia kunnes taivas veti pilviseksi. En nähnyt muuttolintuja, vaikka tuuli oli lounaasta, jos ei lasketa muutamaa kookasta talitiaisten vaellusparvea. Juuri nyt olisi sopiva aika nähdä muuttavia maakotkia ja pulmusparvia.