Maisemavideosarja Kansallismuseolle

Viime kesänä pääsin tekemään mieluisaa kesäduunia. Kuvasin kansallismuseolle luontoaiheisia videoita. Tavoitteenani oli luoda kolme maisemavideota, mutta ei kuitenkaan mitä tahansa maisemaa. Tavoitteenani oli simuloida näkymiä jotka vallitsivat Skandinaviassa jääkauden jälkeen, kun ensimmäiset metsästäjä-keräilijät saapuivat tälle alueelle.

Vaikka lopulliset videot ovat suppeita maisemakuvia, niiden löytäminen oli vaivalloista. Ilmasto ja olosuhteet kymmenen tuhatta tai seitsemän tuhatta vuotta sitten olivat kovin erilaiset kuin nykyään. Itse asiassa, jääkauden jälkeen ilmasto lämpeni huomattavasti ja täällä Skandinaviassa elettiin paljon lämpimämmässä ilmanalassa. Kasvillisuus oli varsin erilaista kuin nykyään. Kuusipuut jotka nykyään hallitsevat maisemaa, eivät olleet vielä levittäytyneet tänne. Nyt kuusia on joka puolella, lehdoissakin. Myös ihmistoiminnan jälkiä on kaikkialla. Niiden rajaaminen kuvan ulkopuolelle oli hankalaa. Säätilan vaihtelut, muut työt ja lomat vaikeuttivat suunnittelua.

Ensimmäisessä ”making of -videossa” kerron lehtimetsän kuvaamisesta.

Matkan varrella sattui yhtä sun toista ja sain oppia pitkäjaksoisten maisemavideoiden kuvaamisesta. Kuitenkin kaikki muut yllättävät käänteet, joita tulee vastaan kuvausten aikana, ovat yhtä tärkeitä tai jopa tärkeämpiä kuin tavoitteen saavuttaminen. Luontovideokuvauksessa tärkeintä on tilaisuuksiin tarttuminen. Kun liikkuu sellaisilla alueilla, joihin ei normaalisti menisi tiettyyn vuodenaikaan, voi löytää vaikkapa tikan pesiä. Pesintää voi mennä myöhemmin kuvaamaan paremmalla ajalla. Samalla on ajateltava koko draaman kaarta – mihin kokonaisuuteen otos voisi liittyä. On myös mietittävä jatkuvasti erilaisia kuvarajauksia. Kuvauspaikalla aivot raksuttavat koko ajan, kuinka tarina jatkuisi tästä eteenpäin. Luontokuvaus on hyvin luovaa työtä, jos työn haluaa viedä työn korkeammalle tasolle. Työstä pitää myös nauttia. Kun kyseessä on intohimoprojekti, kiirehtiminen on turhaa.

Aloitin lehtojen kuvaamisen Lohjalla. Tutkin karttoja ja etsin tietoa arvokkaista lehdoista. Loppukevät ja alkukesä olivat hyvin lämpimiä. Kevään heleän vihreä väri katosi kovaa vauhtia. Oli pidettävä kiirettä. Lohjalla tilanne oli kuitenkin toisenlainen. Metsän pohjalla oli yllättävän vähän kasvillisuutta, eikä ihan täydellistä materiaalia syntynyt. En myöskään muistanut, että Lohja on pahaa punkkialuetta. Pidin kaksi päivää takkia päällä helteisessä lehdossa hyttysten takia. Kotona huomasin, että olin silti tuonut mukanani useita punkkeja. Onneksi en saanut borrelioosia tai puutiaisaivokuumetta.

Löysin oikeanlaisen kuvaustekniikan vasta kotiseudun lehdoissa. Tavoitteenani oli luoda hitaasti eteen- ja taaksepäinkulkevaa kuvaa, jota voisi luupata edestakaisin toistuvasti. Se onnistui yllättävän vaivattomasti käsipelillä. Kymmenen vuotta pölyyntynyt kuvauskisko sai uuden elämän ja kuvaan sillä vastedes enemmänkin. Aina ei tarvita viimeisintä tekniikkaa.

Tässä toisessa jaksossa teen kolme kanottiretkeä Päijänteen saarille. En ole aikaisemmin melonut ja liikkunut Päijänteellä näin intensiivisesti. Reissuista jäi mukavat muistot ja pieni kipinä oman avokanootin hankintaan.

Tässä projektissa jouduin tasapainoilemaan, kuinka pitkälle lähtisin kuvaamaan. Päätin kuvata kaikki materiaalit maksimissaan parinsadan kilometrin päästä kotoa. Jos olisin lähtenyt pitemmälle, olisin varmasti löytänyt rauhallisia lehtoja, soita ja järvenrantaa, mutta olisin joutunut käyttämään aikaa matkoihin ja sopivan lokaation etsimiseen. Tutuilla paikoilla tiesin, miten valo käyttäytyy ja pääsin kuvauspaikoille nopeasti tavarakuormani kanssa.

Kolmannessa ja viimeisessä videossa kuvaan suota. Tämä oli myös sellainen projekti, jossa pääsin yhdistämään luontokuvausta ja taiteellisten visioita.