Luonnonkivien valokuvaaminen taideteoksina

Vuonna 2024 pääsin toteuttamaan mielenkiintoisia tuotekuvauksia. Kuvasin Stonegroup Finlandin kivimateriaaleja uudelle Nordstone-sivustolle. Kiviä varten rakennettiin kuvauskulmaus – taidenäyttely pienoiskoossa. Kuvasin erilaisia kivilajeja valkoista taustaa vasten. Lisäksi kiviä varten rakennettiin valkoinen jalusta, johon voi asettaa pienempiä kiviä ikäänkuin taidenäyttelyn jalustalle. Jalustalla tuiki tavallisen näköisetkin kivet nousevat ihan uudella tapaa loistoonsa.

Mutta ei tämä erilainen lähestymistapa tähän jäänyt. Kuvasin tuotteita ihan uudella metodilla. Pyrimme saamaan aikaan luonnollisen valon – valon joka käyttäytyy kuin kirkkaassa keskipäivän auringonpaisteessa. Eli sellaisessa tilanteessa jota yleensä pyritään välttämään kaikin keinoin. Olin aluksi hieman hämmentynyt kuinka saataisiin luotua kovia varjoja. En käyttänyt lainkaan salamavaloja vaan videokuvaukseen tarkoitettuja ”lämpimiä” ledivaloja. Yrityksen ja erehdyksen kautta tajusin, että kaikki ylimääräiset heijastimet ja suppilot valolähteen ympärillä pehmensivät varjoja. Paljas studiovalo jalustallaan näytti aika onnettomalta ja karulta mutta toimitti asiansa. Lisäsin kuvien varjopuolille vain vähän lisävaloa. Juuri sen verran että se näytti luonnolliselta valkoisen seinän heijastumalta.

Osaan kuvista kokeilin pehmeitä varjoja perinteisillä softboxeilla, mutta lopputulos oli heti jotenkin studiomainen. Jos valoon laittoi jonkilaisen tötterön ja käänsi valon kulmaa, varjot alkoivat kahdentua. Tämäkin oli ihan jännä efekti. Parin päivän päästä aloin päästä kiinni tietynlaiseen taiteellisen kokeilun flow-tilaan, mutta sitten piti jo ruveta lopettelemaan sessiota.

Nordstone luonnonkivet ja taide

Lopuksi sävytin kuvia hitusen verran ja käsittelin kuvat kuvankäsittelyohjelmassa valkoisen taustan avulla. Tämä oli tarkkaa työtä, jotta valkoinen seinä vitivalkoisella nettisivulla on juuri sopivan tumma tai vaalea. Yleensä kuvasta meinasi tulla liian tumma. Käsittelin myös varjojen tummuutta erikseen.

Nordstone luonnonkivet ja taide

Työn viimeinen vaihe oli sävyttää nettisivuston kaikki yleiskuvat samaan värimaailmaan. Nettisivujen referensseissä – Insipaatio – oli monenlaisia, useamman kuvaajan ottamia kuvia, kännykkäräpsyjäkin. Ilman sävytystä lopputulos olisi kirjava. Katso esimerkit. Mielestäni tällainen työ kannattaisi tehdä kaikille nettisivuille, jotta lopputulos olisi harmoninen.